25.2.2015

Vuoden ekat villasukat

Joulukuu meni sairaita lapsia hoitaessa, joten kahden ystävän joululahjasukat muuttuivat lahjakorteiksi ja lahjojen toimitus tammikuun puoliväliin. Tirpan kummitädin sukkiin lapset valitsivat värit ja minä mallin. Toiset sukat sai tuttu pappi.

 Perussukat eivät napanneet, joten selailin lehtiä, kirjoja ja Voihan villasukka! -ryhmää Facebookissa. Halusin aloittaa kärjistä ja kokeilla erilaista kantapäätä. Löysin kivan kirjoneuleohjeen turkkilaisiin villasukkiin Upeat kirjoneulesukat -kirjasta. (Alkuperäinen teos: Country Weekend Socks. Kääntäjä ei tainnut tietää, että palmikot ja muut pintaneuleet eivät ole kirjoneuleita...)

Löytyihän sitä haastetta ohjeesta. Kärjestä aloittaminen oli helppo tapa, mutta näiden sukkien kantapää vaati enemmän sulattelua. Puolet silmukoista langalle odottamaan, luo uudet ruutupiirroksen mukaan ja tee kantapää, kun sukka on muuten valmis.
Kokeilu osoitti, että todellakin uusia silmukoita voi luoda kahdella värillä, mutta ohjeeseen voisin lisätä, että langat on syytä kiepauttaa keskenään jokaisen silmukan jälkeen. Pitkät langanjuoksut nimittäin vaikeuttavat silmukoiden poimimista luomisreunasta.


Vartta lyhensin yhden kuviokerran, koska se vaikutti turhan kapealta pituuteensa nähden. Sukista tuli todella lämpimät ja kantapää istuu yllättävän hyvin.

Valmiiden sukkien koko 40-41, lanka 7 veljestä, puikot 3,5 (80cm pyöröpuikko).
Sovitusjalka 39-40.

 

Toisetkin sukat aloitin kärjestä, mutta päätin kokeilla kerrosnousua, kirjoa vapaasti ja opetella tiimalasikantapään (kuvassa vasemmalla).

  
Tiimalasikantapään sanalliset ohjeet tuntuivat vähintäänkin arabialta vaikka useampaa ohjetta tutkinkin. Onneksi löysin kuvallisen ohjeen Arkimamman blogista. Kuvat auttoivat hurjasti.


Lopputuloksena vihreät villasukat kokoa 42. Lanka: 7 veljestä, puikot: 3,5 pyöröpuikko (80cm)
 P.S. Sohvannurkasta kuului nurinaa: "Koska teet mulle sukat..?".

19.12.2014

Joulupakettiin

Näyttää kovasti siltä, että Turussa on taas musta joulu luvassa. Ulkona on järkyttävän pimeää aina, kun siellä lasten kanssa kuljetaan. Murmeli ja Tintti eivät tietenkään kävele mieluiten Tirpan vaunujen vieressä, vaan haluaisivat tutkia ja touhuta. Ongelmahan tuolla tihkusateisessa hämärässä/pimeässä on se, ettei ulkovaatteiden vähäiset heijastimet näy mihinkään kuravaatteiden alta. Lahjapaketteihin kääritäänkin seuraavasi sellaiset heijastinliivit, että ne h-al-u-t-a-an laittaa päälle aina lähtiessä.


Meillähän asuu tänä talvena 5-vuotias taistelija (110 cm) ja 3-vuotias neiti (100 cm), jotka näitä tarvitsevat. Tirppa istuu vielä kaikki reissut rattaissa, kunnes oppii tottelemaan liikenteessä.

Murmeli toivoi joululahjaksi punaista Turtlesia, Batmania, Star Wars -juttuja, pikkulegoja jne, joten valinnanvaraa on. Tintti esitti kauppareissulla vaatimattoman lahjatoiveensa: "haluan prinsessa-Hello Kitty-pinkki-tyttöjuttuja". Toivottavasti nämä miellyttävät.

Ninjan nauha oli pletku, joten laitoin tukikankaan väliin ja ballerina-Kittyn kokosin kaksipuoleiselle tukikankaalle. Kaikki kappaleet on tikattu reunoista kiinni liiviin. (Sininen ulkoilupukukangas ei hoito-ohjeen mukaan siedä silitystä.)


 Liivit edestä
 ...ja takaa
Sovituskuvaa ei sattuneesta syystä ole saatavilla. :)

6.11.2014

Angry Birds -villasukat

Murmeli tilasi täksi talveksi Angry Birds -villasukat. Hänen lempivärinsä ovat punainen ja musta, joten kuvittelin tekeväni Red-sukat. Varret olivat magic loopilla puoliksi tehtyinä, kun hän ilmoitti, että sukissa pitää olla "musta änggipöö" eli Pommi.


Ei muuta kuin Google auki ja hama-helmimallit hakuun. Meidän pikkukriitikolle kelpasi vain yksi, jonka jäljensin ruutupaperille.


Puna-musta sukka kaipasi viimeistelyä: valkoista, harmaata ja oranssia silmukoita jäljitellen.

Murmeli on erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja sukat ovat myös tarhakavereiden mieleen.

Lanka: 7 veljestä, pyöröpuikko 4 (80cm), koko 29-30.

21.5.2014

Helluntaiopetus-cd

Juhon uusi opetus-cd valmistui viime viikolla.
Tässä on kuuntelunäyte sen alusta.
 


Opetuksen kokonaiskesto on 62 minuuttia.
Sen voi tilata osoitteesta: tilaukset(at)silkkietsametti.fi

Äänitteen hinta on 10,00 €.



10.5.2014

Äidin pienet tiikerit


Äitienpäivänä voi muistaa sekä omaa äitiään että iloita äitiydestään. Tiedän, että Murmeli ja Tintti ovat tehneet dagiksessa minulle paketit, mutta sehän ei estä minua lahjomasta itseäni. Nyt murut voivat tuoda lahjansa näissä pirteissä t-paidoissa, jotka sopivasti valmistuivat tänään.


 Kolmikon paidat ovat melkein samanlaiset: tytöillä on vähän rypytystä kädentiellä, Murmelilla ei. Pyykin lajittelua helpottaakseni tein eriväriset kaulukset, niin ei tarvitse arvailla, mikä on kenenkin. (Murmelin on lähinnä vihreä, Tintin pinkki ja Tirpan valkoinen.) Paidat on leikattu aika vapaasti ilman kaavoja. Kokoarvio: Murmeli 110/116, Tintti 104 ja Tirppa 86/92.




 
Lapset ovat olleet tästä ompeluprojektista erittäin innoissaan, sillä he leikkivät leijonaa tai tiikeriä joka päivä. Innostusta kuvaa se, että paitoja piti päästä sovittamaan heti, kun olkasaumat olivat valmiit. Murmeli olisi myös halunnut keskeneräisen paidan päälleen dagikseen, koska "sitten muutkin tietävät, että olen tiikeri".


Iloista äitienpäivää!


2.5.2014

Tintin toive

Tintti tajusi ennen joulua, että osaan tehdä mekkoja. Sellaisia, joita muilla ei ole. Koska lapsemme tieätvät, etteivät lahjat kasva puussa, hän esitti toiveen: Parhaalle Kaverille pitää tehdä mekko, keltainen mekko.

Kysyin alkuvuodesta tytön äidiltä, onko mekolle tarvetta. Arkimekolle kuulemma on käyttöä, joten lupasin sellaisen tehdä. Kun Tintille kerroin, että olemme menossa Parhaan Kaverin 3-vuotissynttäreille, hän ilmoitti, että lahjaksi annetaan äidin tekemä mekko. Lähdimme kangaskauppaan ja Tintti valitsi kankaan. Se ei ollut keltainen vaan pinkki (kuva vaalentaa sävyä). Katsoin kangasta, huokaisin syvään ja kysyin, saanko käyttää myös muita kankaita. Onneksi sain luvan.

Mukaan tarttui Tintin valinnan lisäksi neljää muuta kangasta, koska sain idean. Päätin tehdä kaksi samanlaista mekkoa, koska tytöt ovat lähes samankokoiset. Kyllähän ne sarjana tulevat nopeasti, kun samalla kaavalla saan tehdä eikä tarvitse suunnitella ja sommitella kahteen kertaan. Pari piilovetoketjua vielä mukaan ja kotiin ompelemaan.

Tintti oli malttamaton. Ei, älä laita niitä koneeseen. Haluan mekon heti! Tylsä äiti kuitenkin pesi kankaat ja piirteli sillä aikaa yläosan kaavan ja laski helman tilkkuja: ylin kerros 7, keskelle 8  ja alimpaan 10 palaa.

Koskaan ikinä ei tule kiire, eihän. Parhaan Kaverin mekko valmistui hilkun ennen juhlille lähtöä ja viimeinen sovitus Tintille näytti kaula-aukon kohdalta ahtaalta. Tintin oma mekko jäi vielä viimeisteltäväksi. Onneksi tytöt ovat hilkun erimallisia ja synttärisankarille pääntie ei ollut ahdas.

Tintin mekon pääntietä avarsin vielä hieman. Nyt on molemmilla prinsessoilla kesäksi samistelu-mekot. Kuvissa Tintti poseeraa molempien puolesta.


28.4.2014

Onni ja Ilona - Saumanvara-kampanja

Onni ja Ilona järjesti ideointikampanjan uudesta katselukuvakankaastaan. Mietiskelin muutaman päivän, osallitunko, koska tällä projektilla oli deadline. Tarvepohjainen idea kuitenkin vaati toteutusta, joten tilasin yhden rivin kuvia.
 Olen kyllästynyt kaivamaan lattialle heitettyjä leluja takapenkin jalkotilasta, joten päätin tehdä Murmelille ja Tintille lokerikot pikkutavaroita varten. Taustakankaalla on menneisyys kuutionmuotoisena rahina. Molemmat halusivat osallistua suunnitteluun ja muutamasta kuvasta vähän oli riidanpoikasta, mutta sopu löytyi.

Murmeli vahtii ampiaisen ompelua omaan lokerikkoonsa.


Suunnittelin muka helpon ja siistin kiinnityksen autoon. Molemmissa penkinsuojissa / lokerikoissa on yläosassa napinlävet niskatuen tappien kohdalla. Pelkääjänpaikalla asennus oli lastenleikkiä: selkänoja takakenoon, niskatuki irti ja lokerikko ja niskatuki paikoilleen. Kuskin penkki aiheutti ongelman. Istuimen sähkösäädöt eivät toimi, joten toiseen lokerikkoon täytyi vielä muuttaa kiinnitysmekanismi. Ei muuta kuin napinläpien kohdalle viillot ja tarraa reunaan, ettei takapenkkiläiset vedä koko systeemiä syliinsä.
P.S. Murmeli lupasi,että Tirppa saa lainata hänen ampiaistaskuaan. :)